Pieniä kertomuksia uskoontulosta: Riitta Pääkkö

Meidän perhesuhteessamme oli ollut jo vuosia ylimääräinen hallitseva tekijä, alkoholi. Minusta tuli arka. En halunnut kyläillä, ettei tarvitsisi selitellä asioita. Ulospäin näyteltiin, että meillä meni hyvin, mutta arki oli toisenlaista. Usein katselin ikkunasta ulos näkemättä mitään. Näin vain tyhjyyttä. Mietin elämääni ja ajattelin, että tässäkö se oli? Kaikki nuoruuden haaveet olivat karisseet vuosien varrella pikkuhiljaa.

Kaipasin toisenlaista elämää, vaikka en oikein tiennyt miten se muuttuisi. Seurakuntaankaan en uskaltanut lähteä, vaikka se olisi ollut muutaman sadan metrin päässä. Olisin sielläkin joutunut selittelemään tutuille, miksei Pekka tullut ja pelkäsin myös hänen reaktiotaan seurakunnassa käymiseeni. Vaikka en ollut ns. uskossa, rukoilin usein: ”Jospa Pekka saisi tulla uskoon.” Itseäni en osannut tuolloin ajatella.

Sitten vuonna 2007 olimme muutaman kuukauden lomamatkalla Espanjassa. Tunsimme molemmat miten Jumala veti meitä puoleensa. Emme sitä tuolloin käsittäneet, mutta elimme molemmat etsikkoaikaa. Kuljimme jokaisessa mahdollisessa hengellisessä tilaisuudessa ev. lut. kirkossa sekä helluntai- ja vapaaseurakunnissa. Suunnittelimme menomme ja aikataulummekin näitten tilaisuuksien mukaan.

Eräässä vapaaseurakunnan tilaisuudessa puhuja kertoi siivosta syntisestä. Se kolahti. Tunsin olevani juuri sellainen. Vaikka puhuja pyysi nostamaan käden jos joku halusi antaa elämänsä Jeesukselle, en vain saanut sitä nostettua. Käsi oli ihan kuin lyijyä. Tunsin itseni entistä rauhattomammaksi ja tiesin, etten peri taivasten valtakuntaa syntisenä ihmisenä. Tajusin, että minun tulisi ottaa Jeesus vastaan henkilökohtaisesti.

Vaikka kävimme tiheään hengellisissä tilaisuuksissa, Pekalta ei jäänyt alkoholin käyttö tuolloinkaan. En tajunnut hänen sisäisiä paineitaan, koska emme osanneet tarpeeksi syvällisesti puhua asioista. En mene tarkemmin tuohon Pekan uskoontulohetkeen, mutta rukoukseni oli kuultu. Pekka tuli uskoon!

Seuraavassa vapaaseurakunnan kokouksessa minäkin uskalsin vihdoin myös antaa periksi ja sain ottaa Jeesuksen elämääni. Mikä ihana hetki! Olin noina muutamana päivänä nähnyt sen konkreettisen elämänmuutoksen, jonka Jeesus saa aikaan. Myös oma elämäni muuttui. En tuijota enää tyhjyyteen. Elämälläni on suunta ja tarkoitus. Kun mietin elämäämme taaksepäin, näen, minkälainen varjelus meillä on ollut elämässämme.

Sinä joka mietit elämäsi suuntaa, älä mieti sitä minkälainen olet, mistä tulet, vaan mieti sitä, minne olet menossa. Kyse on sinun loppuelämästäsi. Älä ajattele ystäviäsi ja naapureitasi, vaan ole tässä asiassa itsekäs: ajattele missä sinä vietät ikuisuutesi.